Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on lopetettava PDF Tulosta Sähköposti
06.11.2008 17:32

Tämän hetkinen suomalaisen hyvinvointipolitiikan alasajo on tuottamassa hirvittävää tulosta, vaikka sitä ei tällä hetkellä voimiensa tunnossa röyhistelevä oikeistohallitus ja sitä tukevat puolueet haluakaan tunnustaa. Seurauksena on nuorten lisääntyvä paha olo ja sen mukanaan tuomat ongelmat.

 

Yhteiskuntamme pahoinvoinnista viestii vahvasti myös tuore tutkimustulos siitä, että nuortemme on todettu olevan itsetuhoisimpia maailmassa.

 

Hyvinvointivaltion perusta, ihmisarvoinen elämä, on maassamme uhrattu tehokkuutta, taloudellista keinottelua, yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja poliittista välinpitämättömyyttä jauhavan myllyn raaka-aineeksi. Syitä voidaan etsiä myös inhimillisen vuorovaikutuksen muuttumisesta tekniikan kehityksen myötä. Kännykät, sähköpostit ja internet ovat lisänneet kontaktien määrää, mutta samalla tehneet vuorovaikutuksesta välillistä. Inhimillinen kanssakäyminen on pitkälti koneiden varassa ja niistä riippuvaisia. Suorat ihmiskontaktit ovat vähentyneet ja yksinäisyys lisääntynyt. Kortensa kekoon kantaa raaistunut mediaviihde. Seuraukset ovat kauhistuttavat. Siitä osoituksena ovat Jokelan ja Kauhajoen murhenäytelmät ja niiden tuoma pelko ja hätä. Kuka tietää, mitä vielä on tulossa, mikäli sosiaalipalvelujen, ennaltaehkäisevän mielenterveystyön ja terveydenhoidon resurssien jatkuva leikkaaminen ei lopu?

 

Julkisen sektorin kamppaillessa henkensä edestä kustannustehokkuuden vaatimusten paineissa sälytetään kolmannelle sektorille entistä suurempi taakka. Oletus, että kolmas sektori, johon katsotaan kuuluvaksi mm. vapaaehtoistyötä tekevät järjestöt, pystyisi omalla toiminnallaan ja olemattomilla resursseillaan paikkaamaan hyvinvointivaltion alasajon seurauksena syntyneitä syviä haavoja, on mieletön. Porvarihallitus on toimillaan saattanut hyvinvointiyhteiskunnan ennen näkemättömään taantumaan.

 

Suomen Demokratian Pioneerien Liitto - SDPL ry, jonka perustehtävänä on lasten ja nuorten kanssa toimiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen, vaatii asiaan pikaista korjaamista: hyvinvointivaltion alasajo on lopetettava ja sen uudelleen rakentaminen aloitettava. SDPL:n mielestä on huomio erityisesti kiinnitettävä lasten ja nuorten hyvinvointiin. Perustarpeista huolehtiminen on päivänselvä asia, mutta myös tukiverkkojen on kyettävä toimimaan riittävän ajoissa ja riittävän hyvin.

 

SDPL pitää erittäin huolestuttavana, että lasten ja nuorten erityisen tuen tarve ja psyykkiset ongelmat sekä lastensuojelun piiriin tulevien lasten ja nuorten määrät ovat merkittävästi lisääntyneet. Nyt onkin entistä tärkeämpää panostaa päiväkodeissa ja peruskouluissa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen, varhaiseen puuttumiseen sekä kouluhyvinvoinnin lisäämiseen. Tähän kuuluu oleellisena osana myös koulukiusaamiseen puuttuminen.

 

SDPL:n mielestä pelkkä aselain kiristäminen on vain kosmetiikkaa ja todellisten syiden piiloon lakaisemista. Yhteiskuntamme tervehdyttäminen vaatii päättäjiltä tosiasioiden tunnustamista ja toimeen tarttumista asioiden korjaamiseksi. SDPL vaatii:

  • toimivaa sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmää (hoitotakuujärjestelmä toimivammaksi, ihmisten juoksuttaminen luukulta luukulle lopetettava jne.)
  • riittävästi päiväkotipaikkoja ja niihin riittävä määrä ammattitaitoista henkilökuntaa
  • toimivaa oppilashuoltoa koko maahan (kouluihin psykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat, toimiva tukiopetus, puheterapiat jne.)
  • lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä yhteiskunnan eri tasoilla
  • vapaaehtoisen nuorisotyön ja lastensuojelujärjestöjen työn arvostamista ja resurssien lisäämistä.
Viimeksi päivitetty 14.10.2011 20:49