Etusivu | Punos | Tapahtumat | Liitto | Aluekeskukset | Palaute | Pulinapalsta

SDPL:n periaateohjelma

Suomen Demokratian Pioneerien Liitto on toimintaan osallistuvien lasten, nuorten ja aikuisten kasvatusjärjestö, jonka lähtökohdat ovat sosialistiset, humaanit aatteet ja marxilaiset ihanteet.

Vapaus - Tasa-arvo - Inhimillisyys

Kasvatustyössä ihanteitamme ovat sosialistiset, humaanit arvot. Vapaus, tasa-arvo ja inhimillisyys korostavat kansalaisvapauksien kunnioittamista. Oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus ohjaavat meitä tekoihin ihmisarvoisen elämän saavuttamiseksi. Maailmanrauha, luonnon- ja ympäristönsuojelu sekä työn kunnioittaminen kuuluvat pioneerien keskeisiin ihanteisiin. Näitä arvoja toteutamme kasvatustyössämme koulutuksen, erimuotoisten kerhojen, leirien ja kansainvälisen toiminnan avulla.

Toimintamme on ihmisten kaikinpuolista kehitystä ja kasvua tukevaa, luovaa, iloista ja älyllistä tekemistä. Toiminnassamme on keskeistä sekä lasten, että aikuisten oman luovuuden toteuttaminen ja tukeminen. Oma-aloitteinen, luova, kriittinen ja itseään kunnioittava yksilö säilyttää itsenäisyytensä ryhmässä toimien myös ryhmän hyväksi.

Meidän toimintamme on lasten ja aikuisten tasavertaista ja avointa molemminpuoliseen kunnioitukseen ja toveruuteen perustuvaa yhteistyötä. Pioneeritoiminnassa jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, sisäiseen vakaumukseen ja sen vapaaseen ilmaisuun.

Jokaisella pioneeritoimintaan osallistuvalla on tasavertainen oikeus vaikuttaa siihen, mitä teemme. Parhaimmillaan pioneeritoiminta on silloin, kun sen tuntevat mielekkääksi ja siinä viihtyvät niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.

Haluamme, että toimintaamme osallistuvista ihmisistä kehittyisi ja kasvaisi itsenäisiä, yhteiskunnallisesti tietoisia ja kriittisiä yksilöitä, jotka kykenevät kantamaan vastuun omista teoistaan. Näitä samoja tavoitteita edellytämme maamme kasvatustoiminnalta sen kaikilla tasoilla.

Ihminen on arvokas

Me haluamme tehdä vain sellaisia tekoja, jotka auttavat meitä kunnioittamaan niin itseämme kuin läheisiämmekin. Tärkeimpänä arvona pidämme elämää, sen kunnioittamista ja säilyttämistä. Teoillamme edistämme elämän säilymistä rikkaana ja moninaisena niin omassa lähipiirissämme kuin koko tällä kauniilla maapallolla.

Tavoitteenamme on ihmisten välinen henkinen ja taloudellinen tasa-arvo ihonväriin, kansallisuuteen, asuinpaikkaan, sukupuoleen tai ikään katsomatta. Toiminnassamme olemme suvaitsevaisia ja puolustamme rohkeasti niitä, joita esimerkiksi vakaumuksensa, henkilökohtaisten ominaisuuksiensa tai uskontonsa vuoksi väheksytään ja sorretaan. Haluamme teoillamme osoittaa solidaarisuutemme heille kaikkialla maailmassa.

Tuemme YK:n lasten oikeuksien sopimusta ja toimimme lasten oikeuksien puolestapuhujina ja käytännön toteuttajina.

Vastuu Ympäristöstä

Luonnon- ja ympäristönsuojelu on osa jokapäiväistä elämäämme. Omilla valinnoillamme toteutamme vastuullista ja oikeudenmukaista elämäntapaa. Välttämällä ja vastustamalla tuhoisia kulutustottumuksia edistämme elämäntapoja, jotka koituvat luonnon ja ihmisen parhaaksi.

Rakennetun ympäristön suojelussa annamme arvon menneiden sukupolvien työlle. Haluamme, että maaseutua kehitetään elämän perustana, elävänä ja elinvoimaisena. Suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana tulee olla luonto ja ihminen.

Arvostamme kaikkia ihmistä kunnioittavia ja luontoa säästäviä kulttuureja ja niiden oikeutta olla olemassa niin omassa maassamme kuin kaikkialla maailmassa.

SDPL ja yhteistyö

SDPL on itsenäinen, vasemmistolainen varhaisnuorisojärjestö. Tavoitteittemme toteuttamiseksi teemme yhteistyötä kaikkien niiden ihmisten ja järjestöjen kanssa Suomessa ja muualla maailmassa, joita yhdistävät elämää kunnioittavat päämäärät.

Työmme on onnistunutta silloin, kun voimme yhdessä iloita ja olla ylpeitä omista ja tovereittemme teoista ja saavutuksista.